40

 Kesäkuu

"Minkälaisen kodin haluaisit", hän kysyi. Kerroin.

Kodissani tulee aina olla puuta ja kirjoja, ne ovat loistava akustiikkaratkaisu budjettimuusikolle. Siellä pitää myös olla soittimia ja viherkasveja. Kynttilöitä, kankaita ja suitsukkeita. Kankaat ja kynttilät kauas toisistaan, pliis. Jalkalamppuja. Asunnottomuusvuosien jälkeen oman kodin arvostaminen voi lähteä käsistä. Lähteköön.

"Mitä haluaisit tehdä?"

En vain halua. Maalaan, kirjoitan, sävellän, tuotan ja vanhemmiten olen saanut iloa puhtaasta opettamisesta. Se on hieno hetki, kun näkee nuoren muusikon oivaltavan jotain suurta. Ja onko ihminen koskaan liian vanha räppäriksi? Sehän on vain kiinni siitä, miten se tehdään. Olen taiteilija, se olkoon se suurin kruunu. Kyseenalainen joo. En ole kaikista kolttosistani todellakaan ylpeä, mutta häpeä on ylpeyden vastakohta. Ei toista ilman. Pahinta tässä on just tää sata lasissa koko ajan. Voi, kun vittu vain osaisi hidastaa. Kun katson ympärilleni, näen keskeneräisiä tauluja, levyjä miksauksessa, kirjan puolikkaan. Sitä.

"Mitä ajattelet rakkaudesta?"

Rakkaus rakentaa, tuhoaa, likaa ja puhdistaa. Rakkaus on metsän polttamista tuhkaksi peltoa varten. Se tekee hyvistä pahoja ja pahoista hyviä. Jos tunnollinen työtekijä alkaa myöhästelemään, hän on rakastunut. Jos huolimaton työntekijä alkaa saapumaan ajoissa, hän on rakastunut työtoveriinsa. Rakkaus on se sytyke, joka saa paatuneen murhamiehen istumaan leikkikentän laidalla. Kyseessä ei ole hyvä/paha ihminen -akselista. Rakkaus muuttaa. Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja, joo. Ei muuten ole lämpimässä vuoteessakaan. Kun syvässä unessakin nukkuu kiinni toisessa. Paitsi kesäisin. Joku raja sentään. Jo 60-luvulta asti poliisisarjat mies -ja naiskomboineen ovat olleet kertomuksia rakkaudesta. Kun hyökätään yhdessä aseilla osoittaen huumelabraan ja henkilökohtaiset asiat hoidetaan paremmalla ajalla. Harmi vain, että silloin tällöin toinen alkaakin osoittelemaan aseella omaa taisteluparia. Mutta silläkään ei ole enää väliä, koska toinen muuttui jo. Ei voi enää mitään.

Lokakuu

"Saitko kaiken, mitä halusit", hän kysyi.

"Sain."

"Sitten minä voin lähteä."

"Kiitos."

 

SEURAA TÄSTÄ 

 

Ystäville

Ystäville.

"Tiedätkö paikan, mihin lähimmäiset hylätään, oon ollu pohjalla, mutten koskaan niin syvällä..."

Joskus sitä tulee potkituksi ulos omasta elämästään. Joskus luottamus menetetään ja rakkautta pahoinpidellään hoitamisen sijasta. Eroissa ystäväpiirit jakautuvat leireihin, pahoja sanoja sanotaan ja lopulta tuhoutuu muitakin suhteita, kuin parisuhde. Kai meillä kaikilla on sellaisia kokemuksia, ettei oma vilpittömyys kimpoakaan toisesta takaisin, vaan tippuu pohjattomaan kuiluun. Sana, mitä haen, on tyrmistys. Kun joutuukin määrittelemään koko ihmisen ja ihmissuhteen uudelleen ja samalla kirota omaa sinisilmäisyyttään. Naiiville näin käy silloin tällöin. Majoita tyyppiä sohvalla pari kuukautta ja sit se katoaa, mukanaan sun piuhalle otetut artikkelit.

Mä oon kirjoittanut tän biisin kolme kertaa. Aihe on todella vaikea. Tee ystäville sellainen biisi, mikä kertoisi siitä arvostuksesta ja kiitollisuudesta, mitä tunnen. Biisi oli kertakaikkiaan pakko tehdä. Silti on tosi vaikeaa saada biisistä enemmän, kuin joku kuudennen luokan kaverikirja. Kauniit sanat saattavat kuulostaa vilpittömyydestään huolimatta noloilta tai korneilta, mutta olen valmis ottamaan sen riskin.

"Tiedätkö paikan mihin lähimmäiset haetaan, oon saanu olla huipulla, mutten silti tiedä parempaa..."

Kun sekoilin Fugessa ilman passia, tai edes omia vaatteita, sain lainata eräässä puhelinmyyntifirmassa nettiä. Lähetin Faceen päivityksen mun tilanteesta. Että tääl mä vedän. Ei passia, lentolippua, tai rahaa. "Nyt alkaa jo itseäkin kiinnostamaan, miten käy."  Mun henkinen tila tuolloin oli vähintäänkin mielenkiintoinen, eikä maailmankuva ollut todellista nähnytkään. Vetelin menemään ihan omassa todellisuudessa ja voi pojat, se ei ollut kivaa. Mulla on ollut monia tilanteita, joita ilmankin olisin tullut toimeen. Mut sitä hetkeä on todella vaikeaa ylittää. Mä näen sen niin, että vuosien juurettomuus, päihde -ja mielenterveysongelmat kulminoitui juuri siihen. Täydellinen kaaos.

Sitten inbox räjähti. Frendit tilaili lentoja, sääti aikatauluja, kertoi byrokratiasta miten toimia. Pari oli heti hyppäämässä koneeseen ja tulossa hakemaan. Rahaa siirrettiin tilille. Kalelta tuli itku. Näitä on paljon, näitä stooreja. Ystävyyttä ollaan monesti koeteltu, ei vähiten mun sekoilujen takia. Mut juuri toi tapaus sai mut kirjoittamaan kolmannen, vähiten nolon version biisistä.

"mä elän kuulemma viiden tyypin edestä, välil vihaan näitä aaltoja, silti kiitollinen merestä/ kun se kuivuu, oon vain savuna taivalla, mut ystävien mielis mä oon aina paikalla / mun elämäntie ja tarkoitus on taide, sen takii pitää välil epäonnistuu kaikes / Usein tippunu polvilleen, yhtä usein ne nostaa usein tippunut polvilleen ja yhtä usein ne nostaa."

Mulla on takana todella raffi rundi, enkä ilman teitä olisi selvinnyt. Ihmiset tekevät maailman ja mun maailma on tänään upea paikka. "Jos haluut ne tavata, kata iso pöytä / Jos parhaita etsit, niin parhaat sä löydät."  Viiden päivän Fugen reissu venähti kolmeen viikkoon ja tyyliin suoraan lentokoneesta soundcheckiin. Keikka meni olosuhteisiin nähden hyvin, frendit kertoivat.

Lähden tästä viikonlopuksi rakentamaan kattoa ystäväni mökille. Näin se menee.

SEURAA TÄSTÄ 

Rakkaus ei satu, mukana Jussi Lampi

RAKKAUS EI SATU. Jussi Lampi laulaa:

Kaikki muu sattuu paitsi rakkaus, sinä itse olet vastaus, miksi pitäisi olla ihan vähän rohkeempi tänään, kaikki muu sattuu paitsi rakkaus, kaikki hyvin jos et ole sitä tappanut, vaikka välil siihen sokeutuu, joskus harvoin unelmat toteutuu

Timo Rautiainen soitti. Oli mennyt vähän aikaa jo Mandin surulööpeistä ja Timo sanoi: "Tee sen kanssa jotain, se jumalauta kuolee." Alettiin Jussin kanssa tekemään "Bensaahan ne pojat tuli hakemaan" -levyä. Istuttiin Tokoinrannassa kirjoitettiin läppiä ylös. Kun sen kokoisen näyttelijän maailma on hajalla, niin voi pojat, että se tuntuu. Se surun määrä oli ihan vittu murskaava. Mä kannoin sen studion portaita ylös nauhoittamaan. Aamuyhdeksältä. BNPTH:sta tuli tuplalevy. Orkkis ja Peter Engebergin loistavasti sovitetut akkariversiot. Se kirjoittamis, nauhoittamis -ja kaikki muukin prosessi siinä ympärillä teki isosta tunteesta isoa taidetta.

LAMPELA & LAMPI - BUSSI 615 (AKUSTINEN VERSIO)

Ja todistaa ystäväni olevan suuri taiteilija. Harva sitä nyt haluaa alkaa kiistämäänkään.

"Jotkut haluu nähdä maailman palavan / jotkut haluu nähdä hirviöiden palaavan / ne sanoo, maailma on kamala ja samalla / tekee siit sen kamalan, ihan kaiken varalta."

Meitä yhdistää tragedia, siksi Jussi hiffaa. Kun ollaan jo niin lopussa, ettei muu auta, kuin kertoa totuus. Tiedätsä, niinku joku jannu snagarijonossa. Et mee vaa eka. Just sitä vanhasta paskasta irti päästämistä, tilaa paremmille asioille. Larpatkoon ne kurjuudessa joilla on siihen varaa, meillä ei ole.

"Kaunis arkku ja niin suloinen sisältä / mut silti se on arkku."  Pakko päästää irti, ettei tule raahatuksi sinne, minne ei halua. "Välillä sitä suistuu", sanoi Juzeno nauhoituspäivänä. Kerrattiin siinä vähän kokemuksia. Sanot, mitä sanot, mut me ollaan aika elämää nähneitä jätkii. Siksi meillä on varaa sanoa, että kaikki muu sattuu, paitsi rakkaus. Believe.

SEURAA TÄSTÄ

Edes menneet Feat. Huge & Bulle

Edes menneet f. Huge & Bulle

Suomiräpistä on aika vaikeaa puhua, jos ei mainitse missään yhteydessä Hugea. Ennen kundi tunnettiin nimellä Huge L, mutta kun Bulle niputti kehässä Ällän, niin L lähti myös Hugen nimestä. Mä oon tehny aika helvetin monen artistin kanssa kollaboja Cheekistä Timo rautiaiseen, mut jotenkin Huge on livahtanut tutkan alta. Korjattiin siis virhe ja saatiin äänet samalle träkille. Muistaakseni johonkin Hugen biittiin oon räpänny joskus. Kiitos ja kippis siitä. Ja Bulle, tietty. Joni. Hattu veke päästä, Bulle on hieno mies ja hyvä ystävä. Kohdellut mua aina kunnioituksella. Jopa silloinkin, kun en ole tainnut sellaista kohtelua ansaita. Kutsuu mua itsepintaisesti "mestariksi", vaikka olen asiasta sille huomauttanut. Olen kuulemma kunnioitukseni ansainnut. Se on mulle erityisen arvokasta siksi, ettei yleinen kohteliaisuus ja kunnioittaminen ole sen vahvuuksia.

Näitä on aina vähän vaikeaa kirjoittaa, mutta mä kiitän Jonia sydämeni pohjasta sen ystävyydestä ja tuesta. Vuosien saatossa repinyt mut pystyyn useammin, kuin kerran. Muutenkin ihan vitun parasta kun vedetään kahvit ja sillä on sellainen tietty hymy, joka lupaa taas pudottavia läppiä. Erittäin kiero mielikuvitus. Älyttömiä ideoita. Kiitos että olet ystäväni, B. Et jos jonkun halusin levylle mukaan, se on kyl Big Deal Bollström. Ihan henkilökohtaisista syistä ja kai se ny vähä osaa räpätäkin.
Biisin nimikin tuli myös Bullelta, eli "Edes menneet."

Jokainen kirjoitti omasta kulmastaan hyvät verset ja mä lähestyin aihetta itse ns. edellä kulkeneena. Et mitä kaikkee on tullut tehtyä ja ehkä opittua matkalla. Mä en itse edes tiedä, brassilenko, vai kadunko tossa säkkärissä. Ehkä molempia, niinkuin elämässä yleensä.

Kaikil kytkyi ja kaikki vitun pahoja/ juostaan juuri sitä päin mitä pitäis varoa/ askel häkkiin tai askel ennen hämähäkkii/ edesmenneit jätkii ja "rest in peace" -räppii

BIISI ULKONA, TSEKKAA TÄSTÄ

Me kaikki kolme tehdään biittejä, mutta nyt taustassa W. Kempton ja kaikki oli biitistä ihan tulessa. Hyvä räppibiitti. Toki olin aiiika kusi sukassa, kun kaks tollasta tekijää kans nauhalla, mut kai mä jotenkin onnistun räpiköimään mukana. Salettii kyl levyn räpein biisi. Jos tähdet ovat oikeassa asennossa jossain vaiheessa, niin tsägäl Edes menneiltä vois tulla jopa lisää matskua. Katsotaan nyt rauhassa. Ja sit huukin loppu "ku jäbät jättää hommat puolitiehen, niinku Hitler" ei oo kenenkään meidän käsialaa.

Tää on vähän noloa, mut mä oon kysyny Bullelta lainin kirjoittajan jo varmaa kymmenen kertaa, MUTTA KUN EN MUISTA SITÄ VIELÄKÄÄN. Kirjoitan sen tänne jonnekin, kun saan sen (taas) selville. Kuulin jonkun Bullen possebiisin back inna day ja repesin läpälle ihan täysin. Se on kulkenut mun päässä mukana siitä asti ja kuten aina, nauhoittaminen poistaa biisin soimasta korvien välistä. Näin kävi esim. "Bling" -biisin kanssa. Soi niin kauan päässä, kunnes teki sen pois. Tollasta diskoa mulla on koko ajan, nyttenkin pari vittumaista korvamatoa pitää putsata aivokuorelta. Pyydän sitä jo näin etukäteen anteeksi. Ne on ihan hirveitä, enkä pääse niistä muuten eroon.

Kiitos kundeille, tästä vois yrittää raapii jotain videoo.

SEURAA TÄSTÄ 

Täydellinen vapaus

Kuvittele paikka missä kaikki olis vapaita, eikä siellä kukaan vankiloita täyttäis/ kaikki tekis juuri niinku itselle on parasta, ni miltä se paikka näyttäis/ siellä ilman rangaistuksen pelkoo, vois kertoo minkä takan haluu seisoo/ ei siel olis valtioit tai pankkei, siel olis täydellinen vapaus ihan kaikkeen

Biisi internetistä ja ihmisluonteesta. Mulla ei ole puhelinta, enkä käytä juurikaan somea. Lähinnä promoilen omii juttuja ja sovin asiat viesteillä. Siihen on syynsä. Biisi yrittää runomuodossa kertoa sen tosiasian, että täydellisestä tietoverkosta tuli egon temmellyskenttä. Ainakin mun todellisuudessa netti ei näytä parasta puolta kenestäkään, kaukana siitä. 9/11 on ainoa päivä historiassa, jolloin uutisklikkaukset voittivat pornon. Ja somessa roikkuminen, damn. Onko se loppujen lopuksi mitään muuta, kuin oman egon järjestelmällistä rakentamista? Että minäpä piirrän elämästäni tällaisen kuvan.

Mulla on facebook-kavereita. Mä tunnen niistä ison osan. You little motherfuckers. Yksikään teistä ei ole todellisuudessa yhtä profiilinne kanssa. Tämä koskee tietenkin myös mua. Ei sille mitään voi, mutta noin se nyt vain menee. Ei väliä, kuinka kaunis se piirretty kuva olisi, se on feikki silti. Sit kuitenkin se sama roikkuminen saa mukautumaan juuri niihin arvoihin. Teksti on laadittu värittäen ja kuvat ovat useimmiten lavastettuja. Vittu kaikki käy salilla ja keikoilla. Mä diggaan nykyään lukea self-help -oppaita. En mä niihin lähde liikoja uskomaan, mutta niissä on positiivinen sävy ja sitä mä juuri elämääni kaipaan. Ja tavaraa löytyy latteuksista vitun skitsoon menoon. Mut ne kaikki kyl tähtää teksteissään enemmän sen egon tappamiseen, kuin sen paisuttamiseen hormoneilla ja heittämällä sen kehään vittu frendien keskelle? Mitä mä olen missannut?

Vapaas maas kulkee kummitusjunat/ jokatoinen lapsenvahti pedofiili/ mä en tunne tota ihmistä sun profiilikuvas/ mä en oo moneen vuoteen edes katsonut sua silmiin

MONTA TUNTIA MIELIKUVITUSMAASSA JOKA VITUN PÄIVÄ.

Hahahahaha! Ysärin lopussa vielä kysyttiin "Oletko nettiriippuvainen?" Kuulemma oli, jos tsekkasi emailit kolmesti päivässä. Nää on ihan samaa kamaa, kuin alkoholisuositukset. Kaikki nauraa näille, mutta se ei tee niistä epätosia. Yli suositusten juominen vahingoittaa kroppaa vitusti, nauroi sille tai ei. Internetriippuvuus on ihan sama asia. Mut se riippuvuus ei haittaa ketään, koska kaikki muutkin tekevät sitä. Se, että kaikilla on ongelma ei poista ongelmaa voi vittu.

Alkoholi tai netti eivät itsessään ole hyviä tai pahoja. Vastuu on käyttäjällä. Ja meillä on ollut valinta tehdä netistä ihan juuri sellainen, mitä haluttiin. Nyt ei voida syyttää olosuhteita, Foxia tai ilkeää kruununprinssiä sisällön synkkyydestä. se on meidän omalla valinnalla kollektiivisesti rakentamaa ja se näyttää ihan vitun paskalta. Ja ihmiset näyttävät viihtyvän siellä. Lolleroi niin paljon kuin haluat, mutta mä rakastan nähdä mun frendejä IRL. Samalla asioiden ihan oikea kokeminen on mulle taiteilijana elintärkeää. Vittu mä saa kenellekään mitään aikaan, jos en ole saanut ite vähä kokeilla. Tää staili on tuonut mulle turpasaunoja, mutta kyllä Shure mulle mikrofonin lähetti. Terveisin rap-artisti.

Ja somessa roikkuminen, damn. Onko se loppujen lopuksi mitään muuta, kuin oman egon järjestelmällistä rakentamista? Että minäpä piirrän elämästäni tällaisen kuvan.
 
Terveisin rap-artisti. Huomaatko ongelman?

SEURAA TÄSTÄ

Viides: Älä sydämeni

Tervetuloa peilimaailmaan. Täällä kaikki on päinvastoin, kuin eilen. Kaikella elämässä näyttäisi olevan vastakohtansa. Esimerkiksi nyt sille endorfiinimyrskylle rakkauden ensi huumassa. Mutta eihän sitä siinä mieti, että päin vittuahan tämä tulee menemään. Välillä nopeammin, välillä hitaammin hellyys muuttuu poteroiden kaivamiseksi ja kauniit hyvästit vainoharhaiseksi stalkkailuksi. Tämä on biisi hetkestä, jolloin kysyy itseltään, et:

"Kuka vittu toi ihminen on ja miksi vitussa suostun katsomaan tällaista?"

Se sydämen lohkaiseva hetki, kun rakkaus yksinkertaisesti luovuttaa. Kun joutuu tunnustamaan, että on roikkunut vain omassa haavekuvassaan kaikin voimin. Blokannut todellisuuden varoitukset. Aluksi ne hienovaraisemmat, sitten artisti tukkii jo korviaan vilkkuvaloilta ja hälytystorvilta. Sen verran olen itsestäni oppinut, että mun rakkauden tappamisen eteen pitää tehdä melkoisesti töitä. Samalla totean, että kyllä niitä töitä sitten on ihan tarpeeksi tehtykin. Se ei tee musta katkeraa, vaan surullisen. Rakkauden tulisi tannuttaa meidän lapsuuden välittömyyteen ja avoimuuteen. Rakastuneet lässyttävät ja suuteleminen on jäänne rinnan imemisrefleksistä. Me kasvetaan aikuisiksi tunteidemme myötä. Rakkaus on niin harvinainen tunne, että harva on sen parissa kasvanut aikuiseksi. Mä olen varmasti jollain tunnekentillä jo 60-vuotias, mutta rakkaudessa pelkkä pentu. Harvinaista tilannetta on vaikeaa harjoitella. Ja sitten, kun se rakkauden paljastama holtiton pikkulapsi on haavoitettu ja peloissaan, soppa on aika valmis.

Äkkiä rakentaminen muuttuu säilyttämiseksi ja siitä parhaasta ystävästä ja elämänkumppanista tuleekin vastustaja. Välillä nopeammin, toisaalla hitaammin. Mä en uskonnollisista kokemuksista tiedä paljoakaan, mutta mun maailmassa jumalan kokeminen ja rakastuminen voisi olla sama asia. Siitä kulmasta biisi alkaa. Rakastuneen mielestä kaikessa on järkeä ja kaikki sujuu, kuten pitääkin. Kaikki on täydellistä koko ajan. Kun uhoaa itselleen, että vain luovuttaminen on todellinen häviö, muu vain väliaikaista tappiota. Yritin rinnastaa tarinan rakkauden kuolemasta ja uskon menetyksestä. Vetää niin isolla telalla, kuin sellaiset tunteet ansaitsevat. Onhan se tragedia, kun jotain niin isoa energiaa yksinkertaisesti valuu tyhjyyteen.

"Enkelit kertovt jumalalle sanomaa, et tähti sammuu ja täydellinen katoaa / Ja ne häpeävät luomistyönsä puolest, kun ne vielä luuli, ettei rakkaus muka kuole"

Ystäväni Jussi sanoi meidän saavan omaa mielentilaamme vastaava pari. Olen taipuvainen uskomaan samoin. Lähetämme jotain energiaa tai vibaa ja ennemmin tai myöhemmin joku reagoi siihen. Tunnistaa siinä vibassa itsensä. Sit mä olen ollut mielisairas asunnoton päihdevammalla. ja siihen vibaan on sitten reagoitu. Se on aika yks plus yks, pojat ja tytöt. Jo valmiiksi helvetillisessä elämässä ei yks helvetillinen parisuhde varmaan paina hirveesti? Siinä voi sit surffailla samoilla kuumotuksilla, kuin muuallakin elämässä, eiks nii? Ja sitten heräät ilman passia tai omia vaatteita Fuengirolasta. Biisiä on aloitetty kirjoittamaan Myyrmäessä ja se kirjoitettiin valmiiksi Sarilla Fugessa. Aivan vitun sekaisin.

"Kun me tavattiin, syttyi mun taivaalle tähti kaikki muuttui täysin äänettömäksi nyt entistä kovempana ikuisuuden melu oli kaikki selvää mut se kaikki pitää peruu kun me tavattiin, kaikki muuttui hyväksi tunsin kuinka tää vanha sydän hypähti kuu ikuisesti yksin, aurinko tähdenlento enkä usko enää mitään, mitä rakkaudesta kerroit"

SEURAA TÄSTÄ 

Neljäs kappale

Moi ja kiitos lukukerroista. Suosio yllätti. Tuli hyvä fiilis. Kiitos siitä.

Pari Läppää: Mun blogeihin on lipsahtaunut mun biittinikkarin nimeen yks J liikaa. Eli Levyn biiteistä vastuussa W.Kempton. Mä en tiedä, miksi noin on käynyt. En silti editoi aiempia postauksia, koska Orwell.  Tätä blogia ja samalla artistisivua Facessa ylläpitää frendini Kristian. Se tykkää olla internetissä mua enemmän. Mä kirjoitan tän ylös vain siksi, koska Kristian promoilee keikkaa ja julkaisuja samalla. Eli näitä alustoja ylläpitää kaksi henkilöä. Sillä vain, jos iskee joskus skitsofreeninen fiilis. Et jopas nyt vaihtelee Kalen mielentilat.

"Patsaat" -biisin musavideon kässäriä Jontin kanssa ja tuotantosuunnittelua Juhiksen kanssa. Hommat etenee. Kävin myös Porissa parissa koulukodissa juttelemassa junnujen kanssa ja näemmä varastin yhdeltä korvakorun. Se pitää kuulemma palauttaa.

Mutta Pete: Mä olen tätä miettinyt paljon ja mitä kirjoittaisin.

Mä olin vuonna 2013 aivan_vitun_rikki. Siis ihan kyvytön mihinkään. Pete piti mua kasassa, tuki ja tsemppas mut vitun pahan ajan läpi. Se kun teki aika tarkalleen päinvastaista duunia. Pete oli tehnyt monen tuottajan kanssa räppiä, mutta ei aiemmin ollut tyytyväinen lopputulokseen. Mä aloin tuottamaan sille levyä, opeteltiin tekstin rakennetta ja flow'ta. Pete opii nopeasti, koska oli niin jäätävän älykäs ja ja sovittiin, et kirjoittaa vankilassa rauhassa levyn. Niistä teksteistä tehtäisiin ihan vitun kipeän kova pitkäsoitto.

30 biisiä nauhotettais, 20 miksattais ja 12 levylle.

Toisin kävi. Mulle jäi 29 biisin tekstit. Juuri kun olisin päässyt maksamaan ystävälleni kaiken saamani tuen takaisin, Kuulin surusanoman Elkulta. Tekstit ovat hyviä. Mulla on hillitön pahvilaatikko Peten biisejä sen kaikilta vaiheilta ja nää viimeiset on ihan kultaa. Halusin Peten saavan äänen edes yhteen biisiin. Samalla koitin tehdä biisistä niin Peten näköisen kuin osasin, biittivalinnasta lähtien. Pete olisi räpännyt hiljempaa ja käheämmin, mut mun kailotus saa nyt kelvata.

BIISI 

Kiitos, Pete. Lisäkseni kaipaamaan jää tyttäreni Jada, jolle järjestit feikkisynttärit Hard Rock Cafessa, pistit henkilökunnan laulamaan ja palautit sokerihumalassa taksilla ilmapallojen kanssa.

SEURAA TÄSTÄ

Virta ja valuutta

Petettyjen Puolueen 4.3.16 julkaistu debyyttisingle. Katso Youtubesta:

TÄSTÄ TÄSTÄ TÄSTÄ

 Kappale ja video kertoo veden ja valuutan yhtäläisyyksistä elinehtoina eri aikakausilla. Video aloittaa teoksien sarjan, joista tiedotetaan myöhemmin.

FACEBOOK

Kolmas biisi Jumalainen Näytelmä

Kolmas biisi JUMALAINEN NÄYTELMÄ.

Lainaa Danten teemaa jo nimessä, samalla tsemppausbiisi itselle. Erittäin tekopyhä biisi siinä mielessä, että olin tuolloin Leenillä ihan bisse -ja pamipäissäni. Samalla tämäkin biisi on todella vilpitön kaikessa halussaan skarpata ja löytää se oikea polku. "Tuhannen kapakan kautta ne sut itikses auttaa Ibiksen lauttaan, se hiljaa lipuu paikkaan ilman kipuu, tai sitten aika skarppaa" 

Mulla on tapana tehdä itselleni muistilappuja mun sanoihin, Jarkko Martikaisen kanssa tehtiin sellainen biisikin back inna day. Tämä on ehdottomasti sellainen. Ihan self-check siitä, kuinka järjissään on.

"Tää jumalainen näytelmä pääosas minä, ystävät tähtinä kuuntelee mun räppiä, perässä tulevat edellä lähtijät, elämänlanka hupenemas täs värttinässä ja ympäril nää häikäisevät lavasteet jokainen valitsee sen jumalan tai skarabeen, taaksepäin katsoessa pakko ajatella silti, että kiitti, ollu pirunmoinen trippi" 

KUUNTELE TÄSTÄ

Noin se vain edelleen on. Aikamoista touhua. Mä nauhoitin ton yhteen W. Kemptonin vanhaan biittiin. Silloin, kun kirjoitin tätä, pyysin myös kylään. Sattui olemaan jäbä kaupungissa. Tuli meille Miikan kanssa. Mä sit räppäsin ton biisin siihen biittiin, mut motherfucker. Miika oli räpänny just siihen biittiin oman biisin, vittu ne tuli just studiolta. Eli tää siihen ekaan biittiin räpätty biisi remixataan. Miika teki biisin siihen ekaan, ei voi midii. Ei mitään käryy, mitä sieltä tulee, mut premasterissahan sen sitten kuulee. Elän kiinnostavia aikoja siinä mielessä. Mut Kempton hoitaa, trust. Muutenkin... Mä oon ollu tosi hands-on -jäbä aiemmilla levyillä. Jedin paluun tuotin kokonaan itse. Nyt mä jättäydyin tyyliin kokonaan pois tuotannollisesta prosessista. Jännää tää on siltäkin kantilta. Vähänkö se sisäinen kontrollifriikki kirkuu.

SEURAA TÄSTÄ 

Pari lausetta naiiviudesta

Ajatuksia, huhtikuulta 2016.

Ihmiset sanovat usein mulle kauniisti, että "Sulla on todella rikas sisäinen maailma." Suomeksi se varmaan tarkoittaa, että mä olen todellisuudessa juuri sen verran kiinni, etten törmää mihinkään. Siihen se sitten jääkin. Joskus harvoin ihmistä sattuu niin paljon, ettei psyyke kestä. Mulla pysähtyi kello kuudeksi viikoksi. Lähinnä siksi, että jos olemme tavanneet viimeisen kuuden viikon aikana: Anteeksi. Kuitenkin meillä on jokaista syytä vastaan 100 syytä olla tekemättä, tai sanomatta asioita. Sen sijaan olen valinnut yrittää aina sanoa ne asiat, joita kukaan ei sano. Tehdä sitä, mitä muut ehkä haluaisivat, mutta eivät omista syistään uskalla.

Tie ei ole helppo. Mielipiteiden takia saa turpaan. Mun touhuja edes kaukaisesti seuraavat tietävät mun menettäneen toistuvasti kaiken. Se välillä vituttaa jonkin verran. "Universumi antaa aloittelijalle onnea, mutta juuri ennen voittoa hänet pistetään koville." - Paulo Coelho. Mä olen niin kaukana reaalitodellisuudesta, että voisin salettiin rakastua kiveen. Siis olettaen, et siinä olisi huulipunaa ja ripset. Mä olen niin vakavasti diipeissä. Sit välillä todellisuus ja se, mitä kutsun pahuudeksi, saa puraistua musta palan keltaruskeilla hampaillaan. Siinä sitten räitään verta ja mietitään, et "Mitäs vittua nyt kävi?" Toistuvasti mä maalaan kaiken niin saatanan isolla pensselillä, että se pahuus huomaa mut ja kiinnostuu. Siksi. Todellisuudessa ilmaisia lounaita ei ole ja Occamilla on terävä partaveitsi. Sillä leikataan muuttujat pois ja vähiten muuttujia sisältävä selitys on oikea. Tässähän se mun ongelma piilee. Todellisuus tekee mut hulluksi.

Kävin kirjastossa. Ei löytynyt self help -opasta mun tilanteeseen. Et ei täs onneks nyt ihan puhtailla kliseillä mennä. Mikä vittu saa aikuisen miehen riskeeraamaan kaiken ja pistämään kaiken peliin pelkän haaveen vuoksi? Minkälainen separi tekee niin? Reaalimaailmassa "kaikki tai ei mitään" on "ei mitään", mut miksi se ei edes hidasta mua? Miksi juoksen kohti kuuta vaateriekaleet ylläni? Mulla valitettavasti on jäljellä joku mielisairas lapsen usko siihen, että me oikeasti voidaan saada, mitä halutaan. Toki usein käy niin, että sen sijaan saamme, mitä tarvitsemme. Siitä pitäisi sitten aikuistua ja oppia. Mun_kohdalla_se_ei_natsaa. Mä olen liian pitkällä kääntyäkseni takaisin. Mä en edes löytäisi takaisin kotiin, vaikka etsisin. Siispä olen kotona. Jos elämäni on rauhallista, olen tappanut unelmani. Naiivius lienee suomeksi hyväuskoisuutta. Uskoa hyvään. Se on kyynisyyden vastakohta. Ihan vitun liian vanhana ja liikaa kovia kokeneena mä saan sen henkiin sisälläni. Kaikki ihmiset eivät arvosta sitä, mutta i sincerely do not give a fuck. Kyynikot ovat juoksuhautoihin hakattuja pelkureita. "Maailma on petollinen, joten minäkin olen." Kyllä mä tiedostan petturuuden, valheiden, sarkasmin ja ironian olemassaolon. Mä en vain välitä. Mun mielestä muidenkaan ei pitäisi. Puhtaasti siksi, että mun ikätoverit näyttävät eläkeläisiltä ja multa kysytään paperit röökitiskillä.

Kipu on väistämätöntä, kärsimys valittua. Pahuus on mustaksi maalattu superpallo pomppulinnassa ja anteeksiannon puute tekee reiän sieluun. Ei uskonnollisessa mielessä, vaan puhun sisimmästä, mikä tekee meistä meidät. Jokainen reaktio herättää vastareaktion, tämän tiedostaminen ei pitäisi hidastaa yhtään ketään. Juuri se tekee meidän sanoista ja teoista arvokkaita. Kipua pelkäävällä ei ole oikeutta nautintoon. Mä en ole markkinoimassa elämäntapaani, päin vastoin varoitan siitä. Elämä kutsuu jokaista eri tavoin ja jokainen on vapaa määrittelemään onnellisuuden käsitteensä itse. Jokainen ei vain muista määritellä sitä. Mulle onni on sitä, että on edes jotain, minkä puolesta taistella kaikin mahdollisin voimin. Juuri nyt maailma on pimeä ja yö täynnä vaaroja. Se ei ole syy pysähtyä. Ei edes hidastaa. Sairaus ei tee onnettomaksi, mutta onneton ei pysy terveenä.

SEURAA TÄSTÄ 

This is insane, why you do these things you do?

Kun olin yhdenksänvuotias, muistan maanneeni sängyssä ja toivoneeni uraa kirjailijana. Pitäisi varoa, mitä toivoo. Vuoden 2012 lopussa tein hyvässä ja pahassa elämäni isoimman päätöksen ja lähdin etsimään itseäni. Taakse jäi avovaimo ja kolme lasta. Volvon ratista varjomaailman laitamille. Kipua, pelkoa, juurettomuutta, epätoivoa. Rakkautta, hullaantumista, seikkailuja, petollisuutta, ystävyyden syntymää ja kuolemaa.

 Hölmistynyt tullimies Reykjavikin lentokentällä, kädessään Europolin raportti Seppo Lampelasta "This is insane. why you do these things you do?" Oppiakseni itsestäni ja elämästä. Pimeästä pätkäkämpästä kujien kautta toiseen, kaiken omaisuuden mahtuessa reppuun ja Ikea-kassiin. Matkustamista, filosofisia keskusteluja nerojen kanssa, tyrmistystä ja lamaannusta, Gandhin viimeinen pyyntö kusettaa kaljarahat saattoväeltä. Rakkauden aiheuttamaa endorfiinimyrskyä, täydellisen tappion voimia vievä tyhjyys. Pari kertaa elämä on hakannut musta punkrockin vittuun ja anteeksiantaminen saattaa tästä eteenpäin rikkoa kylkiluut. Silti mun on pakko antaa anteeksi. Tämä määrä kipua katkeruudeksi muuttuneena tappaisi mun sielun. Toisaalta, kiipesin vuorelle ja löysin vuoren huipulta ison spliffin.

Täytän tänä vuonna 40 vuotta. Olen myynyt tauluja, tekstiä, levyjä ja keikkaa. Olen taiteilija, elän suurinta toivettani. Jotkut sanovat minun olevan hyvä siinä, mitä teen. Olen nuorisotyöntekijä ja musiikin opettaja. Monta sukupolvea räppiä ja räppäreitä mun kautta. En ole rikollinen. Kiven ja veden välillä valitsen veden. Haluan sytyttää kynttilöitä, en sammuttaa niitä. Steen1 oli aikansa tuote. Voi, kuinka vähän silloin tiesinkään. Steen1 on edelleen suosittu, haastis -ja keikkapyyntöjä satelee. Monet mun ystävistänikin miettivät, miksi vaihdoin Steen1n Kaleen. Yksinkertaisesti siksi, ettei provosoiva mörköily ole aikuisen miehen hommaa. Mä vilpittömästi haluaisin maailman olevan mun musiikin jälkeen parempi, ei pahempi paikka. Paholainen ei osaa itkeä ja kiiluvat silmät lurkkivat elämän nurkissa meillä kaikilla. Rappiolarpattavaa räppiä tulee joka tuutista ilman Kaleakin.

Olen oppinut elämästä ehkä tarpeettomankin paljon. Tärkein oppi on ollut silti "Pidä kiinni hyvistä asioista." Kurjuus tulee kutsumattakin, hyvät asiat vaativat työtä. Pitää tunnistaa hyvä päivä, sen sattuessa kohdalle. Suurin menetys elämässä on se, että kaunis päivä valuu hukkaan synkkien kelojen takia. Kasvot heijastuvat vedenpinnasta, olit sitten hukuttautumassa, tai menossa uimaan. Jos haluat imeä elämästä ydinmehun, varustaudu silloin tällöin käyttämään myös pilliä. Mä en halua enää räpätä synkkyydestä. Olen taipuvainen synkistelyyn ja juuri siksi opettelen löytämään elämän varjoista sen valon, mikä varjon heittää. Haluaisin oppia sanomaan ne pelastavat sanat, en suistaa ketään syvemmälle siihen ihanaan, itse valittuun kurjuuteen. Jos joskus oppisin tekemään biisin siitä henkeäsalpaavasta onnen tunteesta, mikä pakottaa huokaisemaan syvään, olisin tyytyväinen.

Kun olin skidi, ei yksinkertaisesti ollut vielä olemassa keski-ikäisiä räppäreitä. Mä olen nyt tuntemattoman tien alussa ja nyt mun pitää päättää, minkälainen mies ja taiteilija oikein olen. Haluaisin olla hyvä ja viisas, olkoon kuinka oksymoroni vain. Haluaisin sinun hymyilevän, en itkevän. Haluan kirjoittaa runon, kirjan, varastaa kuun taivaalta ja tehdä tähdenlennosta auringon. Tarpeeksi pitkällä aikavälillä jokaisen henkiinjäämisprosentti on nolla, mutta tarpeeksi lyhyellä aikavälillä se on 100. Koko alkuvuosi on ollut hullua rytinää kaikille luoville ihmisille. Näin ihan empiirisesti katsottuna. Mistä lie johtuu, enkä minäkään siltä välttynyt. Tänään rukoilen taas sydämeni, sen pettävän paskan puolesta. Vaikka se onkin juuri nyt haulikolla ammuttu säilyketölkki, se lyö silti. Kiitos siitä. - K

SEURAA TÄSTÄ 

Steen1, Low Bap ja USKO

On vaikeaa kuvailla sitä tunnetta, kun vakavasti nipahtanut reilu parikymppinen mimmi hehkuttaa, kuinka "Pikku pirihuoraa luukutettiin koulukodissa vitusti ja edelleen vitun hyvä biisi."  Ei kai siinä, mutta kun sen on saanut kuulla todella monesta suusta. Se pistää pojat ja tytöt miettimään. Tai se järkytys, kun naamaan taskattu linnakundi ei kuulekaan keikalla "100% vihaa ja väkivaltaa." Syy siihen on email, jonka Christensenin uhrin tytär lähetti. Halusi kysyä, miksi nautin hänen isänsä kuolemasta. Sekin pistää miettimään.

Mitä vittua mä olen teille myynyt? Anteeksi.

Joo joo taidetta ja kuulijan vastuu, mut maalaamani kuva on saattanut olla voimakas, mutta varmuudella ruma. Surullista myös, että niin suuri joukko ihmisiä samaistuu siihen. Mun tarinat on totta, joo, mutta tarinoitakin voi valita. Valoisampikin näkökulma on ihan yhtä totta. Taiteilijana tietenkin musta tulee ulos juuri omaa kokemusta, en varmaan olisi siinä ajassa osannut muunlaista musiikkia tehdäkään.

Olin turhautunut ja vihainen. Vihasin olosuhteita ja etsin vikaa yhteiskunnasta. Niitähän on ja vitusti, mutta nehän ovat olemassa edelleen entistä pahempina. Miksi mä en ole nyt vihainen?
Koska on olemassa pahempaakin.

Kolmesta viime vuodesta voisi kirjoittaa, paljon, mutta yhteenvetona: Ihan vitun raffi reissu. Huhheijaa. Psykoosia toisen perään ja kiertolaisena nukuin siellä, missä et halua olla edes hereillä. Mä aloitan jokaisen aamun lasillisella kraanavettä, koska MULLA ON KRAANA, MOTHERFUCKERS. Asunnoton on välillä hyvin janoinen. Darrainen asunnoton on hyvin, hyvin janoinen. Vittu kraana.

Mä en ole seurannut uutisia tai TVtä viiteen vuoteen. Aivan mahtavaa. Nyt olen ollut kuukausia ilman puhelinta. luksusta. Kuten Low Bap suomennettuna kehottaa "Tue elämääsi sanoillasi ja sanojasi elämälläsi."  Siksi kirjoittajan duuni on maailman paras. Tää pakottaa tarkkailemaan omaa elämää koko ajan ja välillä pirun kriittisesti. Nyt kolmen vuoden linkouksen jälkeen on saanut itsensä pysähtymään ja miettimään, että kuka tai mikä tää näppistä sormeileva tyyppi on? Kolmessa vuodessa voi muuttaa kaiken. Mulla on mun koti ja läheiset.

Tuolla ulkona joo poliitikot kusettaa ja mamut raiskaa, ja Facebook-feedi on täynnä feikkien kusipäiden egoja, mutta kuka täällä pakottaa katsomaan sinne ulos? Mä koen olevani ihan hyvin kartalla maailman tapahtumista, vaikka en seuraa uutisia. Tärkeät uutiset saavuttavat aina. Mä olen valinnut käyttää mun voimavarat mun läheisiin. Kun läheiset voivat hyvin, koko mun maailma voi hyvin. Mä haluan uskoa niihin samalla tavalla, kuin muhun on uskottu. Steen1n ja Kalen ero niin suuri, ettei vanhan artistinimen pitäminen palvele oikeasti ketään. Tätä jaksetaan kysellä. Steen1 myi angstia, mä haluan päästä siitä skeidasta mahdollisimman kauas. Mä en tee sillä mitään.

Mä oikeasti haluaisin, että levyn kuuntelun jälkeen maailma olisi edes vähän parempi paikka.
Syksyllä se nähdään.

T: Frederik

SEURAA TÄSTÄ 

Albumin toinen kappale eli PATSAAT

Toinen kappale albumilta, eli PATSAAT: Biisi herkkyyden puolesta kovuutta vastaan.

Puhuimme ystäväni Timon kanssa kovuudesta ja tunteettomuudesta. Sanoin, että suomessa keskimääräinen älykkyysosamäärä on 110 ja puolet ihmisistä on luonnollisesti sen keskiarvon alapuolella. Väitän, että sama pätee tunneherkkyyteen. Jos äärimmäisen kovaksikeitetty ja äärimmäisen herkkä ihminen tapaavat, kova voi vahingoittaa herkkää kovastikin, itse edes asiaa huomaamatta.

Ympäröivä maailma suosii kyynärpäätaktiikkaa ja siinä kontekstissa kovimmat tosiaan selviävät. Totuus sattuu. Tai ei satu, riippuu keneltä kysytään.

"Sitten patsaita jo järjestetään riveihin eikä yksikään oo tervetullut tuttavien bileisiin mut omat juhlat ovat patsaista parhaat ja jollei juhlakengät sovi, poikki napsaistaan varpaat." 

Biisin päähenkilö on patsas, joka biisin edetessä kovettuu ja järjestäytyy kaltaistensa kanssa. Ei ole oikeastaan väliä, kertooko biisi poliitikoista vai huumekauppiaista, sen on tarkoituskin kertoa molemmista. Mukavaa huomata, että moni frendi pohtii biisiä eri kantilta ja kaikki ovat oikeassa. 

"Ei näe kyyneleit, eikä kuule valitust kun kärsimys on rahaa ja rakkaus pelkkää paritust jos sä näet patsaan, jolla päällä uusi lasitus tiedät tasan tarkkaan, että jossain joku alistu" 

Henkilökohtaisella tasolla yksi lempiteksteistäni. Joskus natsaa ja nyt natsasi. Sanat tulivat junassa, kun olin matkalla luennoimaan sosiaalifoorumiin taiteesta nuorisotyön välineenä. Tuolloin mut oli jätetty aika tylysti ja mietin kirjoittaessani tunteettomuutta myös parisuhteen kannalta. Biisi tosiaan onnistuu mielestäni yhdellä tekstillä kertomaan monta tarinaa. JW Kemptonin biitissä on asiaankuuluvaa goottilaista suuruutta ja haluaisin saada kovasti saada kappaleesta videota aikaan. Jontti on jo lupautunut castiin.

SEURAA TÄSTÄ 

Nyt kun levy on miksauksessa

Nyt kun levy on miksauksessa, pitäisi kai alkaa aktivoitumaan myös somessa. Valitsen kirjoittamisen.

Yritän tehdä parista sopivasta biisistä videoita, mutta mä olen niin old school, että yritin tehdä levystä irtobiisien lisäksi myös koherentin kokonaisuuden. Tai sitähän mä aina olen yrittänyt. Ajattelin alkaa naputtamaan vähän taustoja biiseistä tänne, kun ei kukaan enää tee levynkansia. Biisit on kirjoitettu tosi siellä täällä, yritän itsekin tässä muistella niitä mestoja.

Levyn eka biisi on ELÄMÄM_KOULU.

Se on "mä en enää koskaan" -alkavien lauseiden lista niistä asioista, mitä en enää koskaan halua tehdä. Daa. Istuin omassa keittiössä toipumassa taas jostain, mitä nyt silloin olikaan meneillään. En ollut vielä tottunut asumiseen. Pikkupiru kuunteli koneelta Scarfacen jotain biisiä ja aloin kirjoittamaan tekstiä ylös. Mä en tiedä, onnistuiko tekstissä mikään muu, kuin vilpittömyys ja aito inho sitä omaa tilaa kohtaan... Mut mulle se on ihan tarpeeksi. Varsinkin levyn aloitusbiisiksi sopiva. Levyllä on aika paljon runollista ja muodikkaan monimerkityksellistä menoa, mut tämä on kyl ihan suora. Siksi se ehkä toimiikin. Siinä räppää jäbä, joka miettii sen ikinuoren radattajan ja spugen eroa.

Teksti tuli suoraan siltä istumalta, siihen ei ole sen koommin koskettu. Sellainen mukava darrainhovuodatus. Hetkestä, jolloin vaaleanpunaiset -ja kaiken muunkin väriset lasit ovat paskana.
 

Kun vain joutuu tunnustamaan ilman mitään erityistä tunnelatausta, että "voi pojat, että meneekin päin vittua." Pelottaa hieman laittaa edes tuollainen biisi ulos, jotenkin se on jo liian rehellinen. En tiedä.  Mut jos jokin pelottaa tehdä, niin ainakin taiteessa sitä kohti pitää mennä.Oli miten oli, se on totta. Ja vasta levyn eka biisi. Jos miettii biisin riimirakennetta, missä myös säkeistön osat yrittävät rimmata keskenään, ni yhdeltä istumalta nice.

Mä olin aika vitun työkyvytön monta vuotta. Levyn kirjoittaminen ja ennenkaikkea siihen pystyminen on kivaa. Biitti JW Kemptonilta, niinkuin levyn muutkin biusat.

SEURAA TÄSTÄ

Tässä myös levyn ensimmäinen näyte joka ei liity juuri purettuun kappaleeseen. Huom. raakanauhoitus.