Tervetuloa peilimaailmaan. Täällä kaikki on päinvastoin, kuin eilen. Kaikella elämässä näyttäisi olevan vastakohtansa. Esimerkiksi nyt sille endorfiinimyrskylle rakkauden ensi huumassa.
Mutta eihän sitä siinä mieti, että päin vittuahan tämä tulee menemään. Välillä nopeammin, välillä hitaammin
hellyys muuttuu poteroiden kaivamiseksi ja kauniit hyvästit vainoharhaiseksi stalkkailuksi. Tämä on biisi hetkestä, jolloin kysyy itseltään, et:
"Kuka vittu toi ihminen on ja miksi vitussa suostun katsomaan tällaista?"
Se sydämen lohkaiseva hetki, kun rakkaus yksinkertaisesti luovuttaa. Kun joutuu tunnustamaan, että on roikkunut vain omassa haavekuvassaan kaikin voimin. Blokannut todellisuuden varoitukset. Aluksi ne hienovaraisemmat, sitten artisti tukkii jo korviaan vilkkuvaloilta ja hälytystorvilta. Sen verran olen itsestäni oppinut, että mun rakkauden tappamisen eteen pitää tehdä melkoisesti töitä. Samalla totean, että kyllä niitä töitä sitten on ihan tarpeeksi tehtykin. Se ei tee musta katkeraa, vaan surullisen. Rakkauden tulisi tannuttaa meidän lapsuuden välittömyyteen ja avoimuuteen. Rakastuneet lässyttävät ja suuteleminen on jäänne rinnan imemisrefleksistä. Me kasvetaan aikuisiksi tunteidemme myötä. Rakkaus on niin harvinainen tunne, että harva on sen parissa kasvanut aikuiseksi. Mä olen varmasti jollain tunnekentillä jo 60-vuotias, mutta rakkaudessa pelkkä pentu. Harvinaista tilannetta on vaikeaa harjoitella. Ja sitten, kun se rakkauden paljastama holtiton pikkulapsi on haavoitettu ja peloissaan, soppa on aika valmis.
Äkkiä rakentaminen muuttuu säilyttämiseksi ja siitä parhaasta ystävästä ja elämänkumppanista tuleekin vastustaja. Välillä nopeammin, toisaalla hitaammin. Mä en uskonnollisista kokemuksista tiedä paljoakaan, mutta mun maailmassa jumalan kokeminen ja rakastuminen voisi olla sama asia. Siitä kulmasta biisi alkaa. Rakastuneen mielestä kaikessa on järkeä ja kaikki sujuu, kuten pitääkin. Kaikki on täydellistä koko ajan. Kun uhoaa itselleen, että vain luovuttaminen on todellinen häviö, muu vain väliaikaista tappiota. Yritin rinnastaa tarinan rakkauden kuolemasta ja uskon menetyksestä. Vetää niin isolla telalla, kuin sellaiset tunteet ansaitsevat. Onhan se tragedia, kun jotain niin isoa energiaa yksinkertaisesti valuu tyhjyyteen.
"Enkelit kertovt jumalalle sanomaa, et tähti sammuu ja täydellinen katoaa / Ja ne häpeävät luomistyönsä puolest, kun ne vielä luuli, ettei rakkaus muka kuole"
Ystäväni Jussi sanoi meidän saavan omaa mielentilaamme vastaava pari. Olen taipuvainen uskomaan samoin. Lähetämme jotain energiaa tai vibaa ja ennemmin tai myöhemmin joku reagoi siihen. Tunnistaa siinä vibassa itsensä. Sit mä olen ollut mielisairas asunnoton päihdevammalla. ja siihen vibaan on sitten reagoitu. Se on aika yks plus yks, pojat ja tytöt. Jo valmiiksi helvetillisessä elämässä ei yks helvetillinen parisuhde varmaan paina hirveesti? Siinä voi sit surffailla samoilla kuumotuksilla, kuin muuallakin elämässä, eiks nii? Ja sitten heräät ilman passia tai omia vaatteita Fuengirolasta. Biisiä on aloitetty kirjoittamaan Myyrmäessä ja se kirjoitettiin valmiiksi Sarilla Fugessa. Aivan vitun sekaisin.
"Kun me tavattiin, syttyi mun taivaalle tähti kaikki muuttui täysin äänettömäksi nyt entistä kovempana ikuisuuden melu oli kaikki selvää mut se kaikki pitää peruu kun me tavattiin, kaikki muuttui hyväksi tunsin kuinka tää vanha sydän hypähti kuu ikuisesti yksin, aurinko tähdenlento enkä usko enää mitään, mitä rakkaudesta kerroit"
SEURAA TÄSTÄ
"Kuka vittu toi ihminen on ja miksi vitussa suostun katsomaan tällaista?"
Se sydämen lohkaiseva hetki, kun rakkaus yksinkertaisesti luovuttaa. Kun joutuu tunnustamaan, että on roikkunut vain omassa haavekuvassaan kaikin voimin. Blokannut todellisuuden varoitukset. Aluksi ne hienovaraisemmat, sitten artisti tukkii jo korviaan vilkkuvaloilta ja hälytystorvilta. Sen verran olen itsestäni oppinut, että mun rakkauden tappamisen eteen pitää tehdä melkoisesti töitä. Samalla totean, että kyllä niitä töitä sitten on ihan tarpeeksi tehtykin. Se ei tee musta katkeraa, vaan surullisen. Rakkauden tulisi tannuttaa meidän lapsuuden välittömyyteen ja avoimuuteen. Rakastuneet lässyttävät ja suuteleminen on jäänne rinnan imemisrefleksistä. Me kasvetaan aikuisiksi tunteidemme myötä. Rakkaus on niin harvinainen tunne, että harva on sen parissa kasvanut aikuiseksi. Mä olen varmasti jollain tunnekentillä jo 60-vuotias, mutta rakkaudessa pelkkä pentu. Harvinaista tilannetta on vaikeaa harjoitella. Ja sitten, kun se rakkauden paljastama holtiton pikkulapsi on haavoitettu ja peloissaan, soppa on aika valmis.
Äkkiä rakentaminen muuttuu säilyttämiseksi ja siitä parhaasta ystävästä ja elämänkumppanista tuleekin vastustaja. Välillä nopeammin, toisaalla hitaammin. Mä en uskonnollisista kokemuksista tiedä paljoakaan, mutta mun maailmassa jumalan kokeminen ja rakastuminen voisi olla sama asia. Siitä kulmasta biisi alkaa. Rakastuneen mielestä kaikessa on järkeä ja kaikki sujuu, kuten pitääkin. Kaikki on täydellistä koko ajan. Kun uhoaa itselleen, että vain luovuttaminen on todellinen häviö, muu vain väliaikaista tappiota. Yritin rinnastaa tarinan rakkauden kuolemasta ja uskon menetyksestä. Vetää niin isolla telalla, kuin sellaiset tunteet ansaitsevat. Onhan se tragedia, kun jotain niin isoa energiaa yksinkertaisesti valuu tyhjyyteen.
"Enkelit kertovt jumalalle sanomaa, et tähti sammuu ja täydellinen katoaa / Ja ne häpeävät luomistyönsä puolest, kun ne vielä luuli, ettei rakkaus muka kuole"
Ystäväni Jussi sanoi meidän saavan omaa mielentilaamme vastaava pari. Olen taipuvainen uskomaan samoin. Lähetämme jotain energiaa tai vibaa ja ennemmin tai myöhemmin joku reagoi siihen. Tunnistaa siinä vibassa itsensä. Sit mä olen ollut mielisairas asunnoton päihdevammalla. ja siihen vibaan on sitten reagoitu. Se on aika yks plus yks, pojat ja tytöt. Jo valmiiksi helvetillisessä elämässä ei yks helvetillinen parisuhde varmaan paina hirveesti? Siinä voi sit surffailla samoilla kuumotuksilla, kuin muuallakin elämässä, eiks nii? Ja sitten heräät ilman passia tai omia vaatteita Fuengirolasta. Biisiä on aloitetty kirjoittamaan Myyrmäessä ja se kirjoitettiin valmiiksi Sarilla Fugessa. Aivan vitun sekaisin.
"Kun me tavattiin, syttyi mun taivaalle tähti kaikki muuttui täysin äänettömäksi nyt entistä kovempana ikuisuuden melu oli kaikki selvää mut se kaikki pitää peruu kun me tavattiin, kaikki muuttui hyväksi tunsin kuinka tää vanha sydän hypähti kuu ikuisesti yksin, aurinko tähdenlento enkä usko enää mitään, mitä rakkaudesta kerroit"
SEURAA TÄSTÄ
Sanat katos taas ku kaikki oli tossa. Wow. Mikään ei ehkä tee kipeempää kuin se, että asia, ja etenkin ihminen, johon usko romuttaa sen kaiken. Talloo sun tunteiden mukana sun koko vitun ihmisyyden, joskus nopeesti, joskus se vie vuosiiki. Siihen päälle oman naiiviuuden tajuuminen ja myöntäminen - ...fuck. Pohjal tavataan.
VastaaPoistaOho. Tää lähti taas...mut rakkaudella.